Kyseenalaistaen Kööpenhaminaan

Muutamaa päivää ennen Kööpenhaminan kokouksen alkua ystäväni, jota tuolloin vielä luulin ilmastonmuutosskeptikoksi, alkoi ”avuliaasti” lähetellä minulle linkkejä ilmastotiedettä kyseenalaistaviin artikkeleihin. Hän kysyi mistä Kööpenhaminassa lopulta voidaan puhua, jos perusasioistakaan ei olla samaa mieltä. Laiskuuttani en jaksanut sillä hetkellä kerätä voimiani ja lähteitäni kunnon vasta-argumentaatioon, ja päädyin vain toteamaan, että a) niin, eipä ihmistiede ole tähän mennessä koskaan täysin erheetöntä ollut, että b.) vaikken kielitieteilijätaustallani ole yhtään häntä pätevämpi arvioimaan mm. IPCC:n toimintaa, niin massiivinen valtaosa niistä, joilla alan pätevyyttä on, ovat edelleen yhtä mieltä siitä, että ilmastonmuutos on ihmiskunnan aiheuttama ja sen olemassaoloa vakavasti uhkaava ongelma, ja c.) vaikka ilmastonmuutos jonkin ihmeen kautta osoittautuisikin ihmiskunnan historian Suurimmaksi Huijaukseksi, niin se ei muuta sitä tosiseikkaa, että nykyisissä toimintatavoissamme on useita perustavanlaatuisia virheitä, ja että monet ilmastonmuutosta torjuvat ja siihen sopeuttavat keinot kohdistuvat onnistuessaan noihinkin ongelmiin.

Yksinkertaistaakseni asiaa edelleen esitin simppelin metaforan: kuvitellaan, että sinulla on lapsi, ja lapsi kieltäytyy syömästä vihanneksiaan. Saadaksesi hänet syömään vihanneksensa uskottelet hänelle, että Mörkö tulee ja vie hänet, jollei hän niitä syö. Jos hän tämän seurauksena oppii syömään vihanneksensa ja kasvaa terveemmäksi aikuiseksi, niin kuinka paljon lapselle lopulta on haittaa Mörköön uskomisesta? Raakaa yksinkertaistamista, kyllä, mutta puutteistaan huolimatta metafora on mielestäni oikeutettu. Vai kuka kehtaisi väittää, että radikaalit investoinnit energiatehokkuuteen, hiipuvista öljyvaroista irrottautuminen, kasvavaan kulutukseen perustuvan maailmankuvan kyseenalaistaminen, konkreettisten toimien käynnistäminen kehitysmaiden kehityksen tukemiseksi vuosikymmeniä jatkuneiden kauniiden mutta tehottomien puheiden sijaan, muitakin kuin hiilidioksidipäästöjä ilmoille tupruttelevan fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan energiantuotannon alasajo, tai lukematon määrä muita suurempia tai pienempiä ilmastonmuutostakin torjuvia toimia olisivat ihmiskunnalle jotenkin pahasta?
”No hei, älä hiilly,” vastasi ystäväni, ja kertoi toimivansa vain ”paholaisen asianajajana,” yrittäen saada minut kyseenalaistamaan omatkin tietoni. ”Hienoa, jos lapsi oppii syömään vihanneksensa, mutta jos vihannekset ovat pilaantuneita, niin mitä hyötyä Mörköön uskomisesta silloin on?” Ja myönnettävähän se oli, että ystävä puhui asiaa.

Kaikki eivät pidä Kööpenhaminaa ykkösluokan kasviksena ihmiskunnan ohjaamiseksi kohti terveempää tulevaisuutta. Sen sijaan että pelättäisiin, ettei minkäänlaista sopimusta saada aikaan, jotkut pelkäävät nimenomaan, että sopimus saadaan aikaan, ja että siitä tulee vääränlainen. Yhteisen uhan ja huolen tunnustaminen on hyvä lähtökohta globaalille ilmastopolitiikalle, mutta jos tarjotut ratkaisut osoittautuvat vain vihreäksi kulissiksi, jonka takana kriisin pääasialliset aiheuttajat – kehittyneet teollisuusmaat, ylikansallinen suurpääoma, ja ne poliitikot, jotka näiden käskyjä tottelevat – voivat jatkaa totuttuun malliin, niin mistään todellisesta ratkaisusta ei voida puhua.

Vasemmistonuorten ystävällisesti organisoimalla linja-autoretkellämme Kööpenhaminan ilmastokokoukseen oli jo Suomen puolella lämmin tunnelma. Lämmitystä toisinajattelijoiden sydämille tarjosivat linja-auton lämmityslaitteiden lisäksi kyytivastaavien satunnaiset selonteot mielenosoittajien oikeuksista Tanskassa, mikäli poliisi laajennettuine valtaoikeuksineen päättäisi napata hipin rautoihin, sekä Suomessa Climate Action Networkin radikaalia ilmastosanomaa välittävän Hyökyaalto-toimintaryhmän nollabudjetilla julkaisema pamfletti nimeltä Kuumotus, jossa jaetaan avuliaita ohjeita nimenomaan vaitiolo-oikeudestaan nauttimaan pääsemiseksi. Yksinkertaistavasta ja provokatiivisesta äänenpainostaan huolimatta Kuumottava pamfletti sisältää paljon sellaista olennaista asiaa, josta virallisen median ei juuri kuule pukahtavan. Ilmeisin näistä on tietenkin se tosiseikka, että kapitalistiselle talousjärjestelmälle ei elinvoimansa säilyttävällä maapallolla yksinkertaisesti ole tilaa. Jos joku ei tätä ole aiempien kriisien yhteydessä huomannut, niin ilmastokriisin viimeistään pitäisi herättää se tajuamaan. Kyse ei ole enää edes oikeisto-vasemmisto tai muustakaan puoluepoliittisesta vastakkainasettelusta, vaan siitä yksinkertaisesta tosiseikasta, että kapitalismi ajattelumallina ei toimi. Liiallinen vastakkainasettelua korostava retoriikka saattaa jopa toimia esteenä yhteisen vihollisen, kapitalismin, tunnustamiselle, ja yhtenäisen muutoksen käynnistämiselle, kun leiriin tai toiseen leimautumista pelkäävät ”perusjunnut” ujostelevat koko kapitalismi-sanan käyttöä, vaikka sen periaatteisiin tosiasiassa kriittisesti suhtautuisivatkin.

Toivoa sopii, että Kööpenhaminassa edes joku saisi myös järjestelmän kritiikin kuulumaan neuvottelijoiden korviin, ja että joku sitä kuuntelisi. On totta, että niin kauan kuin asioista päättävät keskenään vain ne, jotka niistä ovat tähänkin asti päättäneet – nähtävin seurauksin – niin todellisia muutoksia lienee turha odottaa.
Vaan kuinka sitten saada vaihtoehtoisia viestejä perille itse päätöksentekoon? Mellakoimalla? Pukeutumalla jakkupukuun ja tunkemalla mukaan?
Kööpenhaminassa on lupa odottaa kumpaakin, ja kaikkea siitä väliltä.
Yrityksen puutteesta ei näiden pirskeiden kuokkijoita ainakaan tulla syyttämään. Se mitä tapahtuu tai tulee tapahtumaan Kööpenhaminassa, on kuitenkin vasta alkusoittoa. Vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu Kööpenhaminan jälkeen – ja mitä tapahtuu samaan aikaan toisaalla. Joulukuun 12. päivä järjestetään lukuisia Kööpenhaminaa komppaavia ilmastomielenosoituksia kaikkialla maailmassa, Suomessakin. Ja äänekäs mielenosoitus siellä, minne valtamedian huomio ei jo valmiiksi ole kohdistunut, voi paikallisella tasolla saada aikaan jopa suurempia heräämisiä, kuin pisarana massassa vellominen. Kyltti vaan kouraan ja osoittamaan se mieli!

Eeva Talvikallio