Demokratia vedenjakajana

Kansainvälinen kampanja kehitysmaiden velkojen mitätöimiseksi on ollut vuosikymmenten ajan maailman suuria oikeudenmukaisuusliikkeitä. Mutta kuten kaikissa suurissa liikkeissä on tapana, myös velkakampanja on repeytynyt erimielisiin ryhmiin. Jubilee South -liike erosi aikoinaan kansainvälisestä Jubilee-kampanjasta. Etelän aktivistit laajemminkin ovat valittaneet, että Pohjoisen kampanjat usein esittävät argumentteja kuuntelematta Etelän näkökulmaa.

Mutta mikä velkaliikettä sitten jakaa? Eräs repivä ristiriita on suhde Maailmanpankin velkahelpotusohjelmiin. Vaikka kaikki ovat olleet pettyneitä nykyiseen MDRI-ohjelmaan, osa katsoo, että velkahelpotukset ovat tie, jolla voidaan edetä. He korostavat sitä, että riittämättömätkin askeleet eteenpäin ovat kuitenkin askeleita eteenpäin. Toisten mukaan oikeudenmukaisuus vaatii sataprosenttista velkojen mitätöintiä. Sataprosenttinen mitätöinti on sikäli keskeinen vaatimus, että se tarkoittaa mitätöintiä ilman ehtoja. Velkahelpotusohjelmien hyväksyjät hyväksyvät käytännössä myös velkahelpotusten ehtojen periaatteellisen oikeutuksen.

Velkahelpotusohjelmien kannattaminen joissakin Afrikan maissa on varsin ymmärrettävää. Äärimmäisissä olosuhteissa jokaisesta murusta voidaan olla tyytyväisiä. Kuitenkin, kuten todettua, myös velkaliikkeen maltillisempi siipi pitää MDRI-ohjelmaa riittämättömänä. Ohjelman sitoutumukset ovat epämääräisiä, aikajana pitkä ja velkahelpotusten rahat ovat usein käytännöissä pois kehitysapurahoista. On lisäksi huomattava, että usein nimenomaan Pohjoisen aktivistit ovat valmiita tyytymään ratkaisuihin, jotka eivät kajoa globaaleihin rakenteisiin, Etelän aktivistien puhuessa mieluummin oikeudenmukaisuudesta.

Attacin itseymmärrys on perustunut siihen, että Attac on talouden globaali demokratialiike. Demokratialiikkeelle keskeistä on - tai pitäisi olla – se, minkälaisten prosessien kautta asioista päätetään. Oivallus sinänsä on se, että ainoastaan päätösten sisällöt eivät ratkaise, vaan myös tapa millä nämä päätökset tehdään. Siksi Maailmanpankin oikeansuuntaisiinkin askeliin tulisi reagoida kysymällä, miksi näiden päätösten tekeminen on ylipäänsä Maailmanpankin asia.

Kehitysmaihin suuntautuvista rahapinoista puhuminen tuntuu olevan keskeinen tapa kaapata demokratialiikkeen agendaa. Velkahelpotuksista puhutaan helposti ainoastaan vapautuvien resurssien näkökulmasta. Talouspoliittinen ohjaus, valtasuhteet ja rajoittava rahapolitiikka jäävät tällöin taka-alalle. Sama tendenssi on ollut nähtävissä myös Tobinin vero -keskusteluissa aina silloin tällöin. Osalle porukkaa tällaiset kansainväliset verot ovat ensi sijassa keino haalia rahaa vuosituhattavoitekassaan tai muihin ajankohtaisiin tarkoituksiin. Niin tärkeää kuin tämä onkin, demokratia-agendan hylkäämisen tulisi herättää huolta liikkeen parissa.

Globaali demokratialiike tulee elämään tämän ristiriidan kanssa vielä pitkään. Pelkään, että jos demokratia-argumenteista luovutaan, peli on pelattu. Haasteena onkin demokratian ja lopputulosten kohtalonyhteyden osoittaminen: mikäli globaalin talouden kysymyksistä päätetään demokraattisemmin, ovat tuloksetkin parempia. Tässä on tekemistä Suomessakin, valtio kun on varsin kiltisti seurannut Maailmanpankin linjauksia.

Teppo Eskelinen