perjantai 16. maaliskuuta 2007

Vähenevätkö mielenterveysongelmat veronkevennyksillä?

Joustoa yrityksille. Joustoa työllisyyteen. Joustoa verotukseen. Tämän vaalimoton edessä iltapäiväkahvi solahti ruokatorveen. Jopas jotakin, maan suurimman puolueen helsinkiläinen ehdokas ehdottaa joustoja kutakuinkin kaikkiin niihin keinoihin, joilla oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja yhteiskuntarauhaa on perinteisesti pyritty pitämään yllä – eli työntekijöiden oikeuksiin, työnantajille asetettuihin velvoitteisiin ja hyvinvointia sekä tasaisempaa tulonjakoa luoviin mekanismeihin.

Toisaalta: kukapa haluaisi olla joustamaton, hankala ja kankea. Siinä mielessä ehdokkaan retoriikka on siis kohdallaan. Vaalilauseen taakse kätkeytyi myös ”argumentointia”. Nokkelimmat ajatuksensiemenet äänestäjälle tarjotaan ehdokkaan verkkosivuilla, joilla esitetään ”10 Syytä Veronkevennyksiin”:

* Vanhemmat pystyisivät taloudellisesti tukemaan lapsiaan opiskelussa
* Mielenterveysongelmat vähenevät, kun ei tarvitse elää köyhyydessä
* Sukulaisilla olisi varaa auttaa suvun vanhimpia
* Jos on enemmän rahaa käytettävissä, voi toteuttaa itseään ja unelmaansa
* Yritystoiminta lisääntyisi ja sitä kautta työpaikat
* Kierrättämällä raha talouden kautta, saadaan suuremmat verotulot, joita voi alentaa entisestään. Suoraan valtiolle menevä veroraha ei tuota mitään muuta kuin byrokratiaa.
* Oppilaitosten on annettava kasvattaa varojaan - vain taivas rajana.
* Opettajien motivaatio nousisi ja he jaksavat opettaa paremmin
* Sijoitukset Suomeen lisääntyvät elämän laadun lisääntyessä
* Verotulot lisääntyvät, kun kaikki seisovat omilla jaloillaan!

Tällaisen ajattelun edessä ei voi tuntea oikeastaan muuta kuin voimattomuutta. Ei tietenkään sen vuoksi, etteikö listan väitteitä pystyisi kumoamaan rutinoituneesti, vaan lähinnä siksi, että ehdokkaan päättelyketju ravisteli taas muistamaan, millaista puhetta vastaan me hyvinvointiyhteiskuntaa puolustavat joudumme taistelemaan. Häviääkö argumentointi jälleen kerran populismille 100-0?

Kysymykset, joiden ääreen ehdokas johdattelee, ovat lopulta hyvinkin perustavanlaatuisia: Miksi veroja maksetaan? Mikä on yhteiskunta? Mitä on onnellisuus, tai miten unelmia toteutetaan? Kuka auttaa, jos omat jalat eivät kanna tai jos vaikka sattuu vanhenemaan? Perinteisesti kun on ajateltu, että verojen tarkoituksena on ennemminkin ehkäistä köyhyyttä kuin tuottaa sitä - tai tarjota koulutusta ennemmin kuin viedä lasten mahdollisuudet opiskeluun. Oma argumentointi täytyykin siis ehkä aloittaa tästä – ei hallintarekisterilainsäädännöstä tai vapaatuotantoalueiden kritiikistä.

Yksi asia kuitenkin huojentaa mieltä. Näissä vaaleissa Keskustan lista Helsingissä on tunnetusti laiha ja luokaton. Ehkäpä siis ehdokasseula ei ole ollut kaikkein tiheimmästä päästä.

Hanna Kuusela

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä jos mielenterveysongelmista kärsivät lapset saavat lääkityksen mielenterveysongelmiin.

Anonyymi kirjoitti...

ADHD oireyhtymä voi olla lapsella ja aikuisella joka on ylivilkastas, kriteerit täyttävät sen että tämä henkilö on agresiivinen ja haukkuu toisia ihmisiä turhasta.