Iltalehti käsitteli eilen (4.6.2007) Rostockin mellakoita sekä pääkirjoituksessaan että uutisoinnissaan. Attac julkaisi asiasta vastineen, joka löytyy osoitteesta http://www.attac.fi/iltalehti . Vastineessa korjataan pääkirjoituksen väite siitä, että Attac olisi järjestänyt Rostockiin bussikuljetuksen. Tämä ei valitettavasti pitänyt paikkaansa, sillä järjestömme bussikuljetus peruuntui. Lisäksi vastineessa oikaistaan aiheellisesti lehden antamaa vääristynyttä kuvaa järjestömme luonteesta.
Vastineen tila on rajattu, eikä kaikkea ehdi sanoa. Iltalehden toiminnasta voi kuitenkin vetää muutamia muitakin huomioita.
Lehti totesi pääkirjoituksessaan, että "idealisteilta toivoisi pesäeroa hulinointiin" sekä "asiallista vaikuttamista toivovat eivät ole tälläkään kertaa uskaltaneet tehdä selkeää pesäeroa mellakointiin." Saman päivän lehden Rostock-uutisessa kuitenkin kerrotaan, että "rauhanomaiseen marssiin ... osallistuneet ryhmittymät tuomitsivat väkivaltaisen mellakan jyrkästi ja irtisanoutuivat siitä." On erittäin huolestuttavaa, että pääkirjoitustoimitus ei ole selvillä mistä työn alla olevassa lehdessä puhutaan. Voi vain pohtia, mitä tämä tarkoittaa Rostock-uutisointia merkittävämpien tapahtumien kohdalla.
Iltalehti toteaa pääkirjoituksessaan myös, että "pari tuhatta eri maista saapunutta mellakoitsijaa sai kuitenkin jälleen kaapata kaiken huomion. Tämä tuskin edistää vilpittömien idealistien kysymysten kuuntelemista." Näin varmasti on. Luonnollinen jatkokysymys kuitenkin kuuluu, onko Iltalehti itse journalistinen ajopuu, johon mellakoitsijat saavat läpi minkä tahansa viestinsä? Näin voisi päätellä lehden uutisoinnista, joka keskittyi 95%:sti mellakointiin. Kansalaisaktivistien syyttäminen mellakoijien saamasta huomiosta mediassa on Iltalehden kaltaiselta vallankäyttäjältä erittäin tekopyhää.
Pääkirjoituksessa lehti innostuu pohtimaan lyhyesti myös politiikan sisältökysymyksiä. Lehden pohdinta keskittyy kysymykseen siitä, "onko globalisaation ja vapaakaupan vaihtoehto suljettu talous?" Malleina pääkirjoitus tarjoaa Haitia, Zimbabwea ja Pohjois-Koreaa. Vaikuttaa pahasti siltä, että taustatyöhön ei ole jäänyt aikaa tai kiinnostusta. Jos Iltalehti olisi vaivautunut seuraamaan hieman kauppapolitiikkaa – tai soittanut yhden puhelun vaikkapa Attacille – olisi se huomannut nopeasti että lehden tarjoama mustavalkoinen kysymyksenasettelu on ollut laajemmin esillä keskusteluissa viimeksi joskus 1970-luvulla.
Tällaisella uutisoinnilla Iltalehti tekee paitsi itsensä naurunalaiseksi, myös aliarvioi lukijoitaan. Haastan lehden nimeämään yhdenkin varteenotettavan suomalaisen kansalaisjärjestön, joka ajaa Zimbabwen, Haitin tai Pohjois-Korean mallia. Jos se tämän tekee, olen valmis pehmentämään sanojani hieman. Ehkä voisimme tällöin toimia yhdessä tähän hetkeen soveltuvien vaihtoehtojen esittäjinä.
Mikäli haasteeseen vastaaminen ei Iltalehdeltä onnistu, jää sen argumentointi mutu-tuntumassaan muistuttamaan valitettavan paljon erästä toista yhteiskunnallista ryhmittymää: niitä Rostockissa mellakoineita mustahuppuja.
Matti Ylönen
Attacin hallituksen jäsen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitokset avauksesta, Matti. Kovasanainen kritiikki on mielestäni asiaankuuluvaa ja tarpeellista. Tässä pohdinnan aiheena oleva Iltalehden kirjoitus löytyy tämän linkin takaa.
Teksti on masentavaa perustuslaillisen oikeiston 70-luvulla kehittämän retoriikan regurgitaatiota, jossa esitetyt pointit on tämänkin nimenomaisen kansalaisliikkeen tuomitsemiseksi kierrätetty tuhanteen kertaan jo vuoden 2001 Seattlen tapahtumien yhteydessä. Tasapainoista aiheen käsittelyä Iltalehdeltä ei kenties ole lupa toivoa, mutta omaperäisyyttä kuitenkin ehkä.
Jeesustelu "asiallisesta keskustelusta maailman ongelmista" kuulostaa todella ontolta lehdessä, joka useaan kertaan on suoraan osoittanut, ettei sillä tämän keskustelun käymiseen ole älyllistä ja tiedollista kykyä eikä poliittista halua. Tässäkin "suljetun talouden mallia" tarkastellaan toisaalta tuomiten Haitin orjien vapauttaminen (Iltalehden mielestä vientiplantaasien pitäisi siis edelleen pyöriä ranskalaisten siirtomaaherrojen hyväksi?) ja toisaalta absurdilla vertauksella 1860-luvun haartmanilais-liberalistiseen Suomeen, joka rahoitti valtion ja kansakunnan rakentamista nimenomaisesti kasvavalla ulkomaankaupallaan (1).
Tätä tietämättömyyttä vasten Saksassa manifestoivan kansalaisyhteiskunnan tarkastelun kapeus ei ole yllättävää. Mikäli se on tieten tehty, "saksalaiseen 'die Strasse frei' -perinteeseen" viittaaminen on kuitenkin erityisen alhaista - sitaattihan on Horst Wessel Liedistä, NSDAP:n marssilaulusta (2). Kansanvallassa siis "saa osoittaa mieltä" - kunhan on valmis siihen, että porvarilehdistössä verrataan heti Sturmabteilungiin.
Kuten Mattikin toteaa, Iltalehden väite selkeän pesäeron puutteesta rauhanomaisen ja väkivaltaisen mielenosoituksen välillä on omituinen - etenkin siitä perspektiivistä, että useimmat suomalaiset päivälehdet olivat jo edellisenä päivänä painaneet Reutersin sähkeessä olleen Saksan Attacin Pedram Shahyarin suorasanaisen väkivaltaisuuksien tuomion. Suomen Attac tulee varmasti pitemmässä julkilausumassa käsittelemään asiaa laajemminkin.
Tässä on kuitenkin kansalaisjärjestöille myös jonkinasteisen itsekritiikin paikka. Etukäteen oli tiedossa - niin loogisen johtamisen kuin eksplisiittisen tiedonkin kautta - että Rostockin G8-protestiin tulee osallistumaan myös ryhmiä, joiden G8-kritiikki ei ole rakenteellista vaan instanssinomaista, kuten myös ryhmiä, joiden työkaluihin väkivalta kuuluu. Suomen Attac uskoo globaaliin demokratiaan ja kaikenlaisen väkivallan kitkemiseen niin yhteiskunnallisista kuin globaaleistakin valtasuhteista, ja ainakin attaclaiset yksityishenkilöt olivat suhtautuneet toiveikkaasti esimerkiksi Rostock-Laagen lentotukikohdan protestiin, jonka tarkoitus oli ymmärrykseni mukaan lähinnä pasifistinen.
Kuitenkaan väkivaltaisen protestin mahdollisuudesta ja sen aiheuttamasta vahingosta mielenilmauksen asialle ei juuri nähty tarpeelliseksi etukäteen keskustella. Suomessa aihe ei kenties ollut kovin läheisen tuntuinenkaan, mutta Saksassa järjestäjäorganisaatiot ilmeisesti näkivät myös tarpeelliseksi noudattaa avoimen tilan politiikkaa mieluummin kuin yrittää ohjata tapahtumaa johonkin tiettyyn suuntaan - ja sen seurauksena myös sieltä takaisin Suomeen palautunut tieto on ollut voittopuolisesti väkivaltaisten ääriryhmien toimintaa koskevaa. Jos suomalaiseen julkiseen keskusteluun aiotaan luoda tilaa keskusteluun vaihtoehtoisista globalisaation muodoista ja demokratian epäkohdista, myös tähän kysymykseen on jossain vaiheessa jälleen puututtava.
Suomen Attacin, ja globaalin Attac-liikkeen yleensä, olisi tässäkin tapauksessa tunnettava vastuunsa globaalia kansalaisjärjestötoimintaa jäsentävänä voimana. Sen olisi tiukasti jo ennen tämänluonteisia tapahtumia rajattava väkivaltainen mielenosoittaminen keinovalikoiman ulkopuolelle, ja tarvittaessa harkittava uudelleen panostaan sellaisiin tapahtumiin, joissa fyysisen konfliktin mahdollisuus on ilmeinen. Sisältökeskustelu globalisaatiokritiikistä ja deliberatiivinen dialogi sen toteuttamiseksi on Attacin agendan ytimessä, ja tärkeää nimenomaan siksi, että se muodostaa ainoan järkevän vastapainon luokkavihasta nousevalle sokealle uusliberalismin vastaiselle kapinalle. Attac ei ole kapina- vaan muutosliike, ja tämän roolin vahvistaminen on sille jatkuvasti tärkeää.
--
Anssi Häkkinen
Attacin hallituksen jäsen myös
(1) Lisäksi Suomi luopui vuodesta 1869 lähtien kokonaan ulkomaisen viljan ja jalostamattomien elintarvikkeiden tuontitulleista - tilanne, johon nykyisen globalisaation "avoimessa maailmantaloudessa" ei edelleenkään ole päästy takaisin. Lisää aiheesta: Kuusterä A: Valtio, talous ja valtiontalous; sekä nälkävuosista yleensä: Häkkinen A: Nälkä, valta ja kylä, teoksessa Haapala P (toim.): Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta. Vastapaino 1999.
(2) "Die Straße frei, den braunen Bataillonen / Die Straße frei, dem Sturmabteilungsmann". Katso http://fi.wikipedia.org/wiki/Horst-Wessel-Lied.
Surkuhupaisaa. Tiedotusvälineissä aina jaksetaan päivitellä miten väkivaltaiset hulinat vievät huomion rauhanomaisilta mielenosoituksilta. Ensin siis päätetään uutisoida näyttävästi edellisistä ja unohtaa jälkimmäiset ja sen jälkeen päivitellään että miten tässä näin aina käy. Ja tätä kuiviota jatketaan taas seuraavalla kerralla. jne..
Lähetä kommentti