G8-kokouksen jälkipyykkiä

"Turvallisuus ei ole aidan panemista, vaan oven avaamista"” sanoi Kekkonen vuonna 1973 Eurooppalaisille ulkoministereille Etykin avajaisistunnossa. Aika, paikka ja tilanne olivat aivan erilaiset kuin tänään, mutta hieman huvittuneena huomasin näiden sanojen sopivan hyvin viime perjantaina loppuneen G8-kokouksen tunnelmiin.

Kekkosen ajatus ei tunnu pätevän tänä päivänä kansalaisyhteiskunnan ja vallanpitäjien välillä, ainakaan silloin kuin päätetään globaaliasioista. G8-kokous oli taas oiva esimerkki siitä, kuinka koko maailmaa koskevat ongelmat koetaan niin erityislaatuisiksi, ettei demokratialla ole niihin mitään asiaa. Oikeus mielenosoittamiseenkin kyseenalaistetaan. Mielipiteensä kadulla julistavat maailmankansalaiset suljetaan aitojen taakse ja leimataan hihhuleiksi, idealisteiksi, kiusankappaleiksi, huligaaneiksi ja ties miksi. Terrorisitileimakin on noussut näiden joukkoon, ainakin jos Saksan turvatoimia tarkastelee. Ennen mielenosoituksia aktivistien koteihin tehtiin nimittäin kotietsintöjä ja ainakin Hampurin alueella joidenkin aktivistien yksityisiä kirjeitä oli tutkittu. Lisäksi Schengen-sopimuksesta luovuttiin hetkellisesti rajakontrollien takia ja maan sisäistä liikkuvuuttakin rajoitettiiin mm. junakontrollien avulla. Kaiken huipuksi kolmen saksalaisen G8-kriittisen vastemmistolaisjournalistin täytyi hakea korkeimman oikeuden kautta lupansa päästäkseen kokouksen mediatiloihin. Nämä toimenpiteet muistuttavat pelottavan paljon USA:n ajamaa ”kaikki on sallittua terroristiuhan vallitessa” -linjaa, jossa kansalaisten perusoikeuksilla ja universaaleilla ihmisoikeuksilla ei ole enää mitään merkitystä.

Jotkut asiasta vähän tietävät ovat kyselleet minulta, jopa hieman kauhistellen, miksi menin Rostockiin. Silloin olen selittänyt sen hyvin yksinkertaistetusti suunnilleen näin: Jos minua vaivaa vaikka kuoppa taloni edessä olevaa tiellä, niin otan yhteyttä johonkin Helsingin kaupungivaltuutettuun ja vaadin sen korjaamista. Jos taas mielestäni vaikka suomalaisessa verotusjärjestelmässä on jotain vialla, niin otan yhteyttä kansanedustajiin. (Tämä ei tietenkään ole useinkaan riittävä keino vaikuttaa, mutta yksi mahdollisuus kuitenkin.) Kun sitten maailmanlaajuisista kysymyksistä päätetään, vielä kaiken lisäksi vain kahdeksan maan keskuudessa, ei minulla edes ole juurikaan mitään muuta mahdollisuutta kuin mennä julistamaan mielipidettäni kadulle. Minun pitää mennä sinne kertomaan, ettei mielestäni maailmassa voida tehdä päätöksiä näillä keinoilla ja että maailmassa on ongelmia. Tämän pitäisi olla hyvin helppo kaikkien ymmärtää. Jos se oikeus mielenosoittamiseen sitten otetaan meiltä pois, kuten uhkaa käyvän, niin meidät on todellisesti suljettu maailmaa koskevan päätöksenteon ulkopuolelle. Lähinnä minun on vaikea ymmärtää, miksi en olisi mennyt sinne, kun minulla oli siihen mahdollisuus.

Mustan blokin riehuminen sai nyt sitten kuitenkin taas kaiken huomion suomalaisessa mediassa kokouksen vastaliikkeestä puhuttaessa, sen kaikki jo tietävät. Tämän siivittämänä Attacistakin on kuulunut ääniä, joiden mukaan järjestömme tulisi miettiä, kannattaako sen osallistua tilaisuuksiin, joista on jo etukäteen tiedossa, että väkivaltaisuuksia on odotettavissa. Vaikka minua ärsyttää syvästi mustan blokin toiminta, enkä puolusta sitä yhtään, tarkoittasi tällaisten tilasuuksien boikotoiminen mielestäni sitä, että antaisimme valtavirtamedialle vallan muuttaa omia toimintatapojamme. Rostockissa oli noin 2000 mustan blokin edustajaa ja kymmeniä tuhansia rauhanomaisia mielenosoittajia. Yksi näiden rauhanomaisten liikkeiden johtoryhmistä oli selkeästi Attac, joka oli edustettuna paikalla sankoin joukoin. Se, etteivät rauhanomaiset mielenosoittajat saaneet huomiota osakseen johtuu mediasta, joiden silmissä olemme ilmeisesti liian tylsiä uutisaiheiksi. Vakuutan kuitenkin, että kyllä Heiligendammissa ja Rostockissa huomattiin myös muidenkin kuin riehujien läsnäolo ja sanoma, vaikkei sitä ehkä tänne Suomeen kuulunutkaan. Ainakin Saksassa kokouksen merkitystä ollaan puitu laajalti ja jopa saksan kristillisdemokraattisen puolueen entinen johtaja Heiner Geissler liittyi viikkoa ennen kokousta Attaciin suorassa tv-lähetyksessä. Kuuleman mukaan myös esim. Financial Times on antanut vaihtoehtoisille lausunnoille enemmän uutistilaa, kuin se on antanut kokouksen virallisille julkilausumille. Se, ettei Suomen media ole uutisoinut juuri muusta kun mellakoista, ei siis edusta koko maailman linjaa.

Mitä tuloksia kokous sitten edes poiki? No eipä juuri mitään. Syntyi julistus siitä, että ilmastoa on varjeltava päästöjä vähentämällä. Aikataulua tai määrää näille vähennyksille ei sovittu. Lisäksi Afrikkaan luvattiin 60 miljardia dollaria aidsin, malarian ja tuberkuloosin vastaiseen työhön ja ”education for all” -ohjelmaan puolestaan 500 miljoonaa. Hyvä näin, mutta tämä lupaus tehtiin kuitenkin tilanteessa, jossa maita sitoo vuonna 2005 Skotlannissa tehty lupaus kehitysavun tuplaamisesta vuoteen 2010 mennessä. Tätä lupausta maat eivät ole pitäneet. Suuri pettymys on myös se, ettei kokouksessa onnistuttu päättämään pelisäännöistä hedge-sijoitusrahastoille, vaikka sitä oli monelta suunnalta toivottu ja vaadittu. Suurimmat vastustajat olivat Iso-Britannia ja USA, joiden lainsäädännön alaisina hedge-sijoitusrahastot toimivat. Tämänvuotinen G8-kokous on siis taas oiva esimerkki siitä, että epädemokraattisuutensa ja illegitimiteettinsä lisäksi se ei onnistu saamaan aikaiseksi substanssin tasolla juuri mitään, hyvästä puhumattakaan.

Lopuksi vielä kevennys. Löysin tämän sitaatin eräästä Attaciin liittyvästä nettikeskustelusta: ”Globalisaation vastustajilla taitaa tosiaan nykyisin olla vain yksi yhteinen piirre, nimittäin järjen köyhyys. Eihän tuossa touhussa ole mitään mieltä, yhtä viisasta olisi vastustaa vaikka painovoimaa tai vuodenaikoja...” (http://keskustelu.kauppalehti.fi/42/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=64289&tstart=0&forumID=24)

Ei voi muuta sanoa, kun että ihmisiä palvelemattoman globalisaation veturit ovat onnistuneet luonnollistamaan nykyisen kehityskulun aivan käsittämättömällä tavalla!

Eva Nilsson