Eikö kiinnosta?

Älä syytä itseäsi, jos EU ei kiinnosta yhtään. Ei se näytä kiinnostavan ketään muutakaan – vähiten poliitikkoja ja kansanedustajaehdokkaita.

Poliitikot, tutkijat ja virkamiehet ovat huolissaan siitä, että EU ei kiinnosta kansalaisia. Luodaan politiikkaohjelmia ja tiedotuskampanjoita. Attac on yrittänyt viimeiset puolitoista vuotta laajentaa keskustelua EU:sta. Viimeisin yritys on joulukuussa avattu keskusteluportaali www.euroopantulevaisuus.fi.

Jokin kuitenkin on vialla, tai sitten minä olen ymmärtänyt asian väärin.

Tehtyäni töitä portaalin kanssa näyttää siltä, että huolestaan huolimatta poliitikot, tutkijat ja virkamiehet ovat unohtaneet, että myös heillä voisi olla osansa pelattavana EU-keskustelussa. Portaaliin ovat tähän mennessä kirjoittaneet lähinnä kansalaisaktiivit; poliitikot jättävät yleensä vastaamatta kirjoituspyyntöihin, ja tutkijat valittavat kiireitä. Hienoa olisi nähdä portaalissa esimerkiksi kokoomuslaisten, europarlamentaarikkojen tai EU-tutkijoiden visioita EU:sta.

Miksi tällainen hiljaisuus sitten on niin vaarallista? Portaaliin kirjoittanut tutkija Kari Karppinen vastaa tähän kiinnostavasti. "EU:n vastustus voi olla osoitus siitä, että EU ei itse ole tarpeeksi politisoitunut. Kun vastakkaiset mielipiteet eivät kanavoidu aidoiksi erimielisyyksiksi poliittisen järjestelmän sisällä, ne kanavoituvat koko järjestelmän vastaisiksi liikkeiksi", toteaa Karppinen. Hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, että hän on pelottavan oikeassa. Koska aidot ja avoimet visiot EU:sta puuttuvat, keskustelussa voivat nousta esiin vain jyrkän kielteiset tai euforisen myönteiset näkemykset. Tai sitten voi olla sankarillista todeta kuten näyttelijä Lea Klemola lehtihaastattelussa: “Mää en ymmärrä EU:sta kyllä hevonvittua." Meiltä puuttuu poliittinen EU-keskustelu, jonka tavoitteena olisi unionin tulevaisuuden hahmottaminen ja rakentaminen.

Tietenkin hiljaisuuden taustalla voi olla myös vakavia ja ymmärrettäviä syitä. EU on käymistilassa, eikä juuri nyt ole helppoa sanoa, mitä unionilta kannattaisi toivoa. Aitoja poliittisia näkemyksiä voi olla yllättävän vaikea muodostaa hetkenä, jona Angela Merkel odottaa vain Ranskan uusia vaaleja ja Suomi toipuu puolen vuoden laimeasta puheenjohtajakaudestaan. Jos on vaikea valita liittovaltion tai valtioliiton väliltä, on kaiketi parempi pysyä hiljaa. Jos ei tiedä, edustaako EU toivoa vai uhkaa, on ehkä hyvä vaieta. Hämmennys on niin suurta, että puhe esimerkiksi siitä, ketkä kannattavat federalistista EU:ta ja ketkä eivät, tuntuu lähes mahdottomalta. Samoin puheet EU:n turvapaikka- tai kauppapolitiikasta tuntuvat edelleen lähinnä teknisiltä kysymyksiltä, eivät poliittisilta visioilta. Puhuminen voi olla vaikeaa, ja siksi vaietaan. Tai kyyninen tulkinta voi tietysti olla se, että EU:n legitimaatiokriisi on jo niin syvä, ettei kukaan oikeastaan enää jaksa välittää?

Tilanne on surullinen. Suomessa osataan puhua enää siitä, onko EU:ssa ytimiä vai ei. Siitä ei puhuta, mihin suuntaan nämä kuvitteelliset tai todelliset ytimet maanosaamme veisivät. Ainakin minun on usein haettava innoitusta ajattelulleni Suomen ulkopuolelta. Visiönäärien, kriitikoiden ja rakentajien ääni kuuluu täällä ihmeellisen hiljaisena. EU-keskustelua käyvät enää vain unionin vastustajat.

Hanna Kuusela