boikotista

Lähetimme maanantai-aamuna tiedotteen, jossa kehotimme boikotoimaan Nokian tuotteita vastalauseena yhtiön irtisanomisille Saksassa. Samalla levitimme kehotusta liittyä boikottiin Maailman sosiaalifoorumin verkostojen kautta.

Harvasta tiedotteesta on tullut yhtä paljon huomiota. Yleensä Attacin kaltaisten järjestöjen peruskokemus on, että tiedotteita voi lähetellä tärkeistä aiheista paljonkin, ilman että asiaa huomataan pikku-uutista suuremmin. Nyt mediakenttä kiinnostui Attacin kannoista tavattomasti, ja palautetta, osin vihaista, on tullut tuntemattomilta ihmisiltä runsaasti. Tunnetta siitä, että on tullut astuneeksi pyhän lehmän sorkille, on vaikea välttää.

Luonnollisesti on surullista, jos asia on todella niin, että nykyajan kansallishenki on kulminoitunut huoleen lähinnä amerikkalaisomisteisen pörssiyhtiön menestyksestä. Tämän alamaisasenteen ilmaisut voi huoletta jättää omaan arvoonsa. Jotkut minulle tulleet reaktiot kertovat kuitenkin väärinymmärryksestä, ja sitä on syytä kommentoida.

Attacin kannanoton taustalla on reaktio ylikansalliseen kapitalismiin. Yhtiöiden ja valtioiden välinen valtasuhde on muuttumassa. Yhtiöt toimivat yhä röyhkeämmin, ottaen julkisen sektorin tuet vastaan mutta muuten ilman mitään vastuuntuntoa.

Nokia, siinä missä useat muutkin suuryritykset, on globaali tukiaisnarkkari. ”Subsidy junkies” -nimellä kutsutaan yhtiöitä, jotka voittoisuudestaan huolimatta pyrkivät napsimaan mahdollisimman paljon julkisia tukia ja siirtymään eteenpäin kun tuet on saatu, perustaen pikku hiljaa kannattavuutensa tukiin. Intiassa Nokia toimii erikoistuotantoalueilla, joissa veroja ei tarvitse maksaa käytännössä lainkaan. Euroopassa ei olla niin pitkällä, mutta kuka on niin naiivi, ettei usko yhtiöiden tavoittelevan tilannetta, jossa niiden velvollisuudet on nimimoitu ja julkiset tuet maksimoitu. Vähintään pitäisi ymmärtää se, etteivät suuryritykset tavoittele vapaata markkinataloutta. Ne tavoittelevat voittoa.

Jostakin syystä Attacin kannanottoa tunnutaan innokkaasti lukevan suhteessa protektionismiin. Olen saanut kahdenlaisia vihaisia kommentteja. Toiset ovat sitä mieltä, että Nokiaa vastaan ei saisi protestoida, koska se on suomalainen yhtiö ja tässä boikotilla uhataan kansallista taloudellista menestystä. Toiset taas ovat sitä mieltä, että tällä boikottikehotuksella vastustetaan köyhien rikastumista, saadaanhan Romaniassa lisää työpaikkoja (ikään kuin keskeinen syy siirtää työpaikat Romaniaan eivät olisi juuri heikommat työehdot). Toisin sanoen, toiset syyttävät kansallishengen puuttesta, toiset liiallisesta kansallisvaltiokeskeisestä protektionismista.

Kysymystä ei tule kuitenkaan nähdä kansallisvaltioiden välisenä asetelmana. Kysymys on, kuten todettua, julkisen sektorin ja yritysten välisestä valtakamppailusta. Miksi meidän tulisi hyväksyä se, että yritykset poimivat julkiselta puolelta sen minkä irti saavat, tilittääkseen entistä suurempia voittoja osakkeenomistajilleen? Julkinen sektori on rientämässä apuun myös Bochumissa. Nokian jälkiä paikataan verovaroilla.

Toiset ovat sitä mieltä, ettei boikotti vaikuta. Ehkä ei. Totta kai keinojen pitäisi olla ensi sijassa toisenlaisia - valtiollisia aloitteita joissa yrityksiltä uskallettaisiin vaatiakin vaihteeksi jotakin. Mutta keinojen vähetessä on silti syytä jotenkin kommunikoida yrityksille, jos niiden toimintaa ei hyväksytä. Boikottien kaltainen brändihäirintä on eräs keino. Parempia saa toki ehdottaa.

Tämä kommentti siis boikotista suuttuneille. Muistutettakoon samalla, että suuttuneet tuntuisivat edustavan selvää vähemmistöä asiassa. Suurin osa ihmisistä on suhtautunut ilolla siihen, että edes yritetään pistää yrityksille kampoihin.

Halukkaat voivat jatkaa keskustelua tässä blogissa.

Teppo Eskelinen